Saturday, January 27, 2007

Spring Break

Hoplaa.

Spring Break on iso juttu täällä. Se sijoittuu maaliskuun alkuun (vaihtelee kouluttain), ja kestää noin viikon. Suurin osa niistä opiskelijoista joilla on rahaa tuntuisi matkustavan Floridan aurinkoon ja rannoille. Varmasti osa porukasta päätyy myös Las Vegasiin ja muihin vastaaviin biletyskaupunkeihin. Ne joilla ei ole rahaa paiskivat hommia tai menevät vanhempien luokse ilmaisille sapuskoille.

Itse suunnistan maaliskuun 4. päivä kohti Floridaa, Clearwater beachia joka sijaitsee jossain Taman ja St. Petersburgin maastossa ja hujakoilla. Siellä odottaa pienehkö Hostel, ja sen 10 hengen dormi, joka maksaa 17 dollaria yö. Tuo hinta ei ole ollenkaan paha, kun ottaa huomioon maan jossa ollaan ja sen yleisen hintatason. Lisäksi noita hostelleja ei tässä maassa ihan hirveästi ole, tuokin ilmeisesti ainoa tuolla alueella. Samaan hostelliin suunnistaa täältä myös Guillermo, Yassine ja Malou (hollantilaisia kaikki), sekä muutama muu puolituttu täältä koululta.

Mutta tosiaan, ei paha. Rannalle matkaa noin 5 min, ja lisäksi hostellilla on oma pieni uima-allas ja allas-alue. Kaikkien olen kuullut kehuvan tuota aluetta ja rantaa, joten odotukset ovat korkealla. Viikon verran makoilua rannalla ja yleistä lööbailua ei kuullosta hullummalta. Tarkoitus olisi myös vähän sukellella, joten toivotaan että alueelta löytyy sukelluskouluja joiden hintataso on kohdallaan, sekä tietysti jotain mielenkiintoisia sukelluskohteita.

Pelkkää alamäkeä

Perjantai-ilta kului mäkeä laskiessa. Noin tunnin ajomatkan päästä täältä löytyi pienehkö laskettelukeskus(olisiko ollu joku catalooche tms nimeltään) jossa pistimme lasketelen noin neljän tunnin verran. Vahtareista matkassa olivat lisäkseni Charlotte(Ruotsi), Malou ja Claudia (Hollanti).

Arvioisin että siitä on varmasti noin 5 vuotta kun olen viimeksi lasketellut. Alku oli siis melkoista hakemista, mutta yllättävän nopeasti se alkoi taas sujua. Kaatumisia sattui vain yksi ja sekin hiihtohissistä poistuttaessa kun törmäiltiin muiden ihmisten kanssa. Kaatumisista puhun siksi, että jälkeenpäin rupesin miettimään, että kattaako vakuutukseni laskettuvammat ja loukkaantumiset. Jos näin ei ole, ja olisin vaikka keksinyt jalkani katkaista, niin olivi varmasti lähtenyt tietsikka kirpikselle ja omaisuus myyntiin, sen verran hintaa terveydenhuollolla täällä. Pitäisi siis selvitellä nuo vakuutusehdot ennen seuravaa kertaa.

Keikka oli Base Camp Cullowhee nimisen lafkan järjestämä, ja maksoi 27 dollaria välinevuokrat, lipun sekä kyydit sisältäen. Kysyinen pulju järjestää muutakin aktiviteettia opiskelijoille, melontaa, vaelluksia ym. Hinnatkin tuntuisivat olevan ihan mukavia, joten pitää yrittää useamminkin osallistua tämmöisiin. Katselin jo mielenkiinnolla riippuliitokurssia joka olisi tarjolla huhtikuussa, mutta saattapi olla että ei taaskaan vakuutus kata tuon lajin piirissä mahdollisesti sattuvia vahinkoja, joten funtsitaan vielä.

Toveri Vuoksiala oli käynyt katselemassa koripalloa. Mekin kävimme. Maanantaina miesten joukkue otti matsia vihulaista vastaan, ja hävisi. Yleisöä ei ollut ihan sitä 22000:tta , mitä knoxvillessä, arvioisin että noin 500 ihmistä oli paikalla (koris ei täällä kai oikein innosta). Tuokin voi olla yläkanttiin. Tunnelmaa oli kuitenkin ihan riittävissä määrin, bändi pisti menemään torvien ja rumpujen kera, cheerleaderit loikki ja pomppi, ja kansallislaulukin kuultiin. Tuon veisun aikana katosta laskeutui myös suurin USA:n lippu jonka olen ikinä nähnyt, vaikuttavaa jopa.

Sunday, January 21, 2007

Ostelua

Eilinen päivä tuli kalliiksi. Ajelimme naapuriosavaltio Tenneseehen, Pigeon fork nimiseen kaupunkiin. Siellä vähän aikaa etsittyämme löysimme matkamme määränpään, Pigeon fork outlet mall:in. Se on kasa eri merkkien outlet/tehdasmyymälä tyylisiä kauppoja, joista merkkitavaraa saa huomattavasti normaalia edullisemmin. Edustettuna tuolta löytyi mm. Tommy Hilfiger, Calvin Klein, Nike, Ralph Lauren ja Reebok. Sattui vielä olemaan alennusmyntien aika.

Rahaa paloi hieman reilu 200 $. Sillä sain mm. uuden pipon, pari neuletta, pari paitaa, kassin/laukun, deodorantin ja muita tuoksuhommeleita ja lompakon. Sitten kun vielä huomioi että pari päivää sitten posti toi minulle uuden ipodin, niin viikon sisällä on tullut polteltua dollareita enemmän kuin tarpeeksi.

Oli mukava päivä kaikinpuolin. Tavara tekee onnelliseksi ja ajomatkat menivät erittäin rattoisasti. Reitti kulki The great smoky mountains national parkin läpi, ja oli kuin se kuuluisa Juulian spinningtunti (ylämäki,alamäki,ylämäki jne). Komeita maisemia, ei paha. Ollenkaan. Pitää vielä mennä keväällä uudestaan, jolloin luontokin jo vähä heräilee.

Illalla sitten juhlistettiin Hollantilaisen Maloun synttäreitä ranskalaisten Williamin ja Cedricin kämpillä kampuksen ulkopuolella. Mukavaa oli sielläkin.

Seuraavalla viikolla joutuisi jo vähän tekemään asioita koulun eteen. Muutama paperi ja lyhyt raportti pitäisi jostain taikoa. Eiköhä se siittä, ja kohtahan se on taas viikonloppu.

Sunday, January 14, 2007

Overdose & urheilua

Yliannostusta pukkaa. Coca-cola, eli kokis, on täällä halpaa. Wal-martista sitä saa 2 litraa dollarilla. Sitä saa kaikista koulun ruokapaikoista. Mukin uudelleen täyttäminen ei maksa mitään. Cola-automaatteja on kaikkialla. Niitä on koulun käytävillä, kuntosalilla ja myös tämän asuinrakennuksen alakerrasta löytyy muistaakseni kaksi automaattia.

Jos sitä rupeaa laskeskelemaan, niin aterioita tulee syötyä noin kaksi kertaa päivässä. Molemmilla kerroilla tulee juotua vähintää yksi mukille, joka näyttäisi olevan noin 7.1 desiä. Eli tuosta tulee jo noin 1,4 litraa. Sitten vielä ainakin toisella kerralla tulee otettua refill, koska se on ilmainen, ja vietyä noin 7.1 desiä samaa tavaraa kotiin. Eli siitähän tulisi jo sitten hieman reilu kaksi litraa kokista päivässä. Ei hyvä.

Toki muutakin voi juoda, vettä löytyy, maitoakin paikoittain, ja suuri valikoima muitakin limppareita. Mutta kun se kokis on siinä, ja hinnasta ei tarvi sinällään välittää (ruuat ja juomat menevät isep-maksun alle), niin jotenkin sitä tulee vaan aina otettua sitä tuttua ja turvallista. Ehkäpä siihen kohta kyllästyy, mene ja tiedä.

Ruuat täällä ovat vahvasti pikaruoka painotteisia. Löytyy pizzaa, hamppareita, ranskiksia, nachoja, tacoja ym. Salaattia on myös onneksi tarjolla, pitäisi pyrkiä sitä syömään vähän useammin. Yhdessä ruokalassa on all you can eat tyylinen buffetti, josta saa hieman "normaalimpaa ruokaa", mutta se on hieman kauempana, eikä ruoka ainakaan yhden kokeilun perusteella ollut kovin kummoista. Eli kuolemaa pukkaa myös tällä rintamalla.

Koska elämäntavat ovat täällä siis melkein pakon sanelemana epäterveelliset, pitäisi pyrkiä liikkumaan kovasti, jumalallisen kaunis kehoni ei kaipaa lisäkiloja. Puitteet ruumin rankomista varten ovat täällä kohdillaan. Koulun kuntosali ei ole aivan mielettömän iso (opiskelijamäärän huomoiden) mutta laitteita ja vimpaimia riittä kuitenkin kivasti. Vielä kun välttelee ruuhkaisimpia aikoja, niin hyvin mahtuu.

Lisäksi koululta löytyy uima-allas, jota en tosin ole vielä tarkastanut, yleisurheilukenttää, futiskenttää, erilaisia viheriöitä sun muita golffia varten, koriskenttiä/halleja, tenniskenttiä jne jne. Eli tekemistä pitäisi löytyä. Tänään kävin ensimmäistä kertaa muutaman toverin kanssa erään futisjengin harjoituksissa. Tuo jengi ilmeisesti treenaa 4 kertaa viikossa, ja tarkoituksena on kai pelata jossain vaiheessa muiden koulujen joukkueita vastaan. Touhu ei ainakaan ekoissa treeneissä vaikuttanut kovin vakavalta, joka sopisi minulle hyvin. Eli katsellaan mitä tapahtuu, ja miten jaksetaan mukana roikkua.

Huomena on onneksi Martin Luther King memorial day, joka tarkoittaa vapaapäivää. Saa lööbailla rauhassa vielä yhden päivän, tulevalla viikolla pitäisi kai jo vähän opiskellakin.

Huomioitavaa

Juulian blogi löytyypi osoitteesta:

http://juulia-downunder.blogspot.com/

Sinne kaikki vamos. Ja sitten takasin tänne. Koska tää on paras blogi. Ikinä.

Wednesday, January 10, 2007

Koulua ja semmosta

Maanantaina alkoi kurssit pyöriä, ja tänään päästiin jo itse asiaankin. Ensimmäiset tunnit täällä on varattu kurssien hallinnollisten asioiden käsittelyyn, ym. jorinaan. Kursseja on tällä hetkellä listoilla kuusi (6) kappaletta, ja vielä beginning golf tynkäkurssi päälle. Noista ainakin yhden tiputan, katellaan eka vähän että kuinka paljon kullakin kurssilla joutuu tekemään hommia, ja tehdään valinnat siltä pohjalta.

Lappeenranta vaati suorittamaan 15 pistettä ulkomailla, mutta en ole vieläkään ihan varma että paljon se on paikallisissa pisteissä. Luultavasti 4 kurssia riittäisi myös melkoisen hyvin, joten voi olla että tuosta vielä turhia kursseja karsitaan. Saapi nähdä.


Siinä mielessä en ole tyytyväinen noihin kursseihin, että vastaavat kurssit olen periaatteessa jo tehnyt lappeessa. Eli periaattessa opinnot eivät täällä juuri edisty, vaan enemmänkin junnaavat paikallaan. Mutta eihän tuolla valmistumisella mikään kiire ole, kokemuksia ja kielitaitoahan täällä haetaan.


Kursseilla/luokassa on täällä maksimissaan noin 30 ihmistä, eli luokkakoot ovat pienempiä kuin kotomaaassa. Ja ilmeisesti opiskelijoiden odotetaan osallistuvan myös hieman enemmän kuin suomessa. Muuten on vielä vaikea sanoa kuinka paljon opiskelu täällä eroaa kotomaasta, raportoidaan siitä sitten myöhemmin kun ollaan viisaampia.

Eilen satoi muuten lunta. Tai räntää enemmänkin, mutta kuitenkin. Tänään olikin sitten kaksi tuntia peruttu, koska opettaja ei päässy paikalle lumisten ja jäisten teiden takia (asuu jossain kauempana, ei se lumi täällä kauan maassa pysynyt). Eli tavallaan sitä toivoo että lumisateita olisi jatkossakin.

Ollaan puhuttu muiden vaihtarien kanssa että mentäis Ashevilleen käymään viikonloppuna. Nyt tarvisi vain saada kyytejä jostain, toivottavasti saamme järkkäiltyä.

Näin tänään.

Saturday, January 6, 2007

****Attention Shoppers****

Toveri Vuoksialan Blogi:

http://amerikanturma.blogspot.com/

Ha det så bra.

Big Pimpin' !!!!!!!

pakkohan se tästä on raportoida:

Oltiin äsken Ashvillessä ostarilla, ja siellä kolme ne kolme "pimppiä" käveli ympäriinsä. Kolme tummaihoista kaveria, niin pimp vaan kuin voi ikinä olla! Kuteet, eleet, kävelykepit, bling bling, kaikki! Olisin ottanut kuvan, mutta ei uskaltanu/pystyny nauramiselta. Luulin ettei niitä oikeasti ole olemassa. Ihanuutta.

Tuossa vielä esimerkkiä siitä, minkänäkösiä olivat herrasmiehet:

http://www.seussaza.org/oftheday/pimp.jpg

Friday, January 5, 2007

Orientaatiota

Ensimmäinen päivä orientaatiota takana. Perusmättöä, vähän viisumiasiaa, opiskelijakortit hommattu jne. Huomena kovasti lisää, kursseille ilmottautumiset ym edessäpäin. Kolme rokotusta sain tänää, ihanuutta. Kaikilla muilla maksimi yksi, useimmilla ei sitäkään, minulla kolme. Eipähän ainakaan sitten taudit tartu.

Ensimmäinen yö myös uudessa asumuksessa takana, ja piakkoin toinen edessä. Kämppistä ei ole vielä näkynyt, Ellis nimeltään tiettävästi. Systeemihän toimii täällä siten (ainakin tässä residence hallissa), että käytävien varrella on huoneita, jotka aina jakaa kaksi ihmistä. Yhteiset vessat, keittiöitä ei ole. Itse talo on käsittääkseni vanhimmasta päästä mitä täällä löytyy, ja myös näyttää osittain siltä. Huone on pienehkö, mutta eikai täällä nyt olekaan tarkoitus kovin paljon aikaa viettää. Molemmilla oma sänky(ylläri), ja omat pienet kirjoituspöydät. Kämppiksellä on pieni jääkaappi, eiköhän sinne mahdu myös meikäläisen tavaroita(cokista lähinnä, on muuten halpaa täällä jei). Wal-martista on tullut nyt osteltua lakanoita, lamppu ym roinaa, näillä pärjää.

Ajatus siitä että jakaa tällaisen pienen huoneen tuntemattoman kanssa on vielä vähän vieras (sänkyjenkin välissä ilmaa vain n. metri). Mutta mikäs siinä, toivotaan että kämppis tykkää nukkumisesta yhtä paljon kuin minä.

Kampus vaikuttaa melko mukavalta, vaikka se Amerikkalaisessa mittakaavassa melko pieni onkin. Cullowheen kaupunki on olematon, siihen kuuluu ehkä bensa-asema, pari ravintolaa ja kioski. Läheinen (noin 5 min autolla) Sylvan kaupunki on jo snadisti isompi, siellä on useampikin bensa-asema, todella monta pikaruokalaa/ravintollaa (paikan kokooon nähden) ja kaipa siellä kioskikin jossain on. Ja wal-mart, joka on pikkaisen vaikkapa Kotkan prismaa isompi.

Kello on tätä kirjoitellessa noin kymmenen paikallista aikaa, ja väsyttä ihan pirusti. Päivä on siis ilmeisesti ollut melko rankka.

Osoitteesta:
http://www.flickr.com/photos/83104424@N00/

Kuvia, lisäilen varmaankin myöhemmin kaikenlaisia. Jos jaksan, jos ketään kiinnostaa.

Nyt sitä kävisi nukkumaan, myöhemmin taas lisää jorinoita.

Wednesday, January 3, 2007

EKA?!?!?!?!?!?!

Näin se lähtee, blogineitsyys menee jotta poksahtaa.

Kaksi yötä amerikkaa nyt takana ja tähän asti kaikki sujunut melkoisen mutkattomasti.

Matkakin sujui melkoisen hyvin ja ilman suurempia murheita. Pientä säätöä toki oli, niinkuin asiaan aina kuuluu. Lentolippu välille Kööpenhamina-Atlanta-Asheville unohtui jonnekin, mutta onneksi se oli näitä e-lippuja, joten sen sai sitten kööpenhaminassa tulosteltua netistä. Eikä mokomat edes loppujenlopuksi sen perään kyselleet, ilmankin olisin pärjännyt. Matkatavaraa oli myös muutama kilo laukussa liika, piti helsingissä purkaa osa rojuista käsimatkatavaroihin (rajoitus 2x23 kiloa, minulla yhdessä laukussa 26 kiloa). Säätöä säätöä, kaikki tykkää.

Lennot menivät yllättävän kivuttomasti ja nopeasti, vaikkei tullut edes nukutuksi. Toveri Vuoksiala siinä tietysti seurana aina Atlantaan asti, mukavaa. Atlantassa aikaa lentokoneiden vaihtamiseen oli aikaa n. tunnin verran, joka hieman jännitti etukäteen. Kuitenkin Immigrationit ja tullaukset menivät todella kivuttomasti ja nopeasti, olin odottanut jotain aivain muuta. Matkalaukku piti vielä hakea hihnalta, ja siirtä parin sadan metrin päähän toiselle hihnalle, mikä oli erittäin mukavaa, kun vielä huomioi että jatkolento oli saman yhtiön alla. Eivät voineet mokomat siirtää sitä suoraan sinne.

Atlantassa se iskostui sitten mieleen, että nyt ollaan jenkkilässä. Kentällä käveli huomattava määrä sotilaita ympäriinsä, ja ensimmäinen liike/kauppa joka tuli vastaan, oli tietenkin hampurilaisravintola. Lentokenttävirkailijoista suurin osa oli tukevia mustia naishenkilöitä, joiden puhetyyli ja aksentti oli juurikin sitä mitä elokuvien perusteella osasi odotella.

Ashevillessä sitten taksilla tänne hostellille, missä tätäkin juuri kirjoittelen. Asiallinen ja kodikas mesta. Omistajakin totesi tyytyväisyytensä, kun ilmoitin maksavani käteisellä: "Good, then we don't have to pay taxes". Ihmisetkin mukavia, eilen käytiin parin vesselin kanssa elokuvissa. Teatteri oli sellainen yhdistelmä baaria, ravintolaa ja leffateatteria. Ruuat sai tilattua suoraan sinne teatterin puolelle ja kaljaakin oli tarjolla (minulle ei tosin, ei kelvannu suomalainen ajokortti henkkarina, osavaltion laki, kirottua). Ja elokuvakin maksoi vain 2 $, valtavan ihanaa, suomeen myös tällaisia systeemejä.

Huomena sitten pitäis päästä jo cullowheehenkin asti, ihmettelemään koulua ja sen ympäristöä.

Tuli yllättävän paljon tarinaa, mutta kyllä nää tästä lyhenee, ei hätää. Palaillaan asiaa taas kun asiaa on. Ei jaksa lukea läpi, että onko kirjoitusvirheitä, kärsikää.

Äitille vielä terkkuja, poikas on internetissä!