Pelkkää alamäkeä

Perjantai-ilta kului mäkeä laskiessa. Noin tunnin ajomatkan päästä täältä löytyi pienehkö laskettelukeskus(olisiko ollu joku catalooche tms nimeltään) jossa pistimme lasketelen noin neljän tunnin verran. Vahtareista matkassa olivat lisäkseni Charlotte(Ruotsi), Malou ja Claudia (Hollanti).

Arvioisin että siitä on varmasti noin 5 vuotta kun olen viimeksi lasketellut. Alku oli siis melkoista hakemista, mutta yllättävän nopeasti se alkoi taas sujua. Kaatumisia sattui vain yksi ja sekin hiihtohissistä poistuttaessa kun törmäiltiin muiden ihmisten kanssa. Kaatumisista puhun siksi, että jälkeenpäin rupesin miettimään, että kattaako vakuutukseni laskettuvammat ja loukkaantumiset. Jos näin ei ole, ja olisin vaikka keksinyt jalkani katkaista, niin olivi varmasti lähtenyt tietsikka kirpikselle ja omaisuus myyntiin, sen verran hintaa terveydenhuollolla täällä. Pitäisi siis selvitellä nuo vakuutusehdot ennen seuravaa kertaa.

Keikka oli Base Camp Cullowhee nimisen lafkan järjestämä, ja maksoi 27 dollaria välinevuokrat, lipun sekä kyydit sisältäen. Kysyinen pulju järjestää muutakin aktiviteettia opiskelijoille, melontaa, vaelluksia ym. Hinnatkin tuntuisivat olevan ihan mukavia, joten pitää yrittää useamminkin osallistua tämmöisiin. Katselin jo mielenkiinnolla riippuliitokurssia joka olisi tarjolla huhtikuussa, mutta saattapi olla että ei taaskaan vakuutus kata tuon lajin piirissä mahdollisesti sattuvia vahinkoja, joten funtsitaan vielä.

Toveri Vuoksiala oli käynyt katselemassa koripalloa. Mekin kävimme. Maanantaina miesten joukkue otti matsia vihulaista vastaan, ja hävisi. Yleisöä ei ollut ihan sitä 22000:tta , mitä knoxvillessä, arvioisin että noin 500 ihmistä oli paikalla (koris ei täällä kai oikein innosta). Tuokin voi olla yläkanttiin. Tunnelmaa oli kuitenkin ihan riittävissä määrin, bändi pisti menemään torvien ja rumpujen kera, cheerleaderit loikki ja pomppi, ja kansallislaulukin kuultiin. Tuon veisun aikana katosta laskeutui myös suurin USA:n lippu jonka olen ikinä nähnyt, vaikuttavaa jopa.